Chan Heungin Seuraajat

Seuraajat

Choy Lee Fut kung fun perustajalla, Chan Heungilla, oli kaksi poikaa On Pak ja Koon Pak, joista On Pak oli vanhempi.

On Pak oli lempeäluonteinen, oppinut mies ja myös näytti siltä. Hän oli erikoistunut keihääseen, mm. vasemman ja oikean käden puhkaiseva keihäs oli hänen erikoisuutensa. On Pakin keihään hallinta oli niin edistyksellistä, että hän sai lempinimen Yat Cheung Ng Moi Fa eli “viisi luumunkukkaa yhdessä keihään pistossa”.

Chan On Pak auttoi isäänsä opettamaan Chan Family Choy Lee Futia kylässään Kin Muissa. Myös On Pakin nuorempi veli, Koon Pak, oli mukana isänsä Chan Heungin opetuksessa ja pääsi näin tutustumaan sekä harjoittelemaan Choy Lee Fut -systeemiä aivan lapsesta asti.

Vuonna 1894 kaksi On Pakin oppilasta, Cheng Si Leung ja Chan Siu Pak, auttoivat tohtori Sun Yat-senin kapinallisjoukkoja taistelemaan korruptoitunutta Qing-dynastiaa vastaan sekä myöhemmin perustamaan Kiinan tasavaltaa.

Valitettavasti On Pak kuoli nuorena, joten suurin osa hänen oppilaistaan jatkoi Chan Family Choy Lee Futin oppimista Chan Koon Pakilta.

Chan Heung ja hänen kaksi poikaansa On Pak ja Koon Pak olivat ns. vanhan Chan Family Choy Lee Fut koulukunnan edustajia ja heidän toimestaan Choy Lee Futia harjoiteltiin erittäin kovaa, paljon otteluharjoittelua ja jong-harjoittelua. Heillä oli myös paljon oppilaita Kiinassa ja ulkomailla.

Chan Koon Pak oli nuorempi Choy Lee Fut -systeemin perustajan Chan Heungin kahdesta pojasta. Chan Koon Pak oli harjoitellut Chan Family Choy Lee Futia lapsesta asti isänsä ja vanhemman veljensä ohjauksessa. Chan Koon Pak kuitenkin halusi kauppiaaksi Kong Moonin kaupunkiin (nykyään Jian Men), mutta hänen ystävänsä ja suvun jäsenet painostivat häntä opettamaan isänsä kehittämää Choy Lee Fut -systeemiä. Vuonna 1898 pitkään jatkuneen painostuksen ja kannustamisen jälkeen Koon Pak päätti lopulta ottaa raskaan tradition kannettavakseen ja otti paikkansa Kong Moonin Hung Sing -koulun pääopettajana. Koon Pak menestyi tehtävässään ja koulutti joukon varteenotettavia oppilaita.

Vuonna 1906 Koon Pak muutti Kantoniin (Guangzhou) ja nimesi parhaan oppilaansa Chan Cheong Mun hoitamaan Kong Moonin Hung Sing -koulua.

Koon Pak menestyi Kantonissa niin hyvin että monet kung fu -mestarit halusivat oppia Chan Family Choy Lee Futia ja pyysivät tätä ottamaan heidät oppilaakseen. Hänellä oli monia kouluja ympäri Etelä-Kiinaa ja myös Kiinan rajojen ulkopuolella. Koon Pakilla oli kaksi poikaa, Yiu Chi ja Man Bun, joista Chan Yiu Chi jatkoi Kantonissa opettamista Koon Pakin vetäydyttyä opetustehtävistä.

Chan Heung ja hänen poikansa On Pak ja Koon Pak olivat ns. vanhan koulukunnan edustajia, jotka harjoittelivat ja opettivat oppilailleen erittäin kovaa ottelua sekä wooden dummyja.

Chan Yiu Chi oli Choy Lee Fut -systeemin perustajan Chan Heungin pojanpoika. Hän oli aikansa suurimpia kung fu –mestareita, eikä ainoastaan vertaansa vailla oleva Chan Family Choy Lee Fut kung fun taitaja vaan myös erittäin vaatimaton ja nöyrä ihminen. Yiu Chi avusti isäänsä Chan Koon Pakia opettamaan Chan Family Choy Lee Futia Kantonissa. Tämän lisäksi hän opetti myös paikallisessa korkeakoulussa, kauppahuoneissa, urheiluseuroissa sekä työläisten järjestöissä. Yiu Chi oli myös uskomattomien kung fu -taitojensa lisäksi hyvin koulutettu kiinalaisen kirjallisuuden ja klassisen kiinalaisen runouden taitaja. Hän myös dokumentoi ja tutki kärsivällisesti kaikki perheensä liikesarjat sekä tekniikat joita Choy Lee Fut -mestarit olivat opettaneet siihen aikaan.

Tämä kolmannen sukupolven suurmestari oli tunnettu rehellisyydestään, avoimuudestaan ja oikeudenmukaisuudestaan. Hän ei pitänyt perheensä salaisuuksia ominaan vaan vastasi yksityiskohtaisesti ja kärsivällisesti kaikkiin oppilaidensa kysymyksiin selittäen kaikkien tekniikoiden tarkoitukset sekä myös varmisti että oppilaat olivat ymmärtäneet ne ja harjoittelivat oikein. Yiu Chi oli myös kuuluisa yrttilääketieteen lääkäri, joka opetti kaikkia häntä arvostavia oppilaita, joilla oli potentiaalia lääkintätaitoihin. He saivat opetusta myös perinteisessä kiinalaisessa dit da -yrttilääketieteessä. Koko ikänään hän ei kieltäytynyt vastaanottamasta potilaita ja rahasti vain sen minkä potilaat pystyivät maksamaan riippumatta heidän tuloistaan.

Yiu Chillä oli Kantonin Chan Family Choy Lee Fut-koulussa neljä merkittävää oppilasta. Heitä kutsutaan “Neljäksi Taivaalliseksi Kuninkaaksi” (Four Heavenly Kings) johtuen heidän loistavasta Choy Lee Fut -tietämyksestään ja taidoistaan.

Chan Yiu Chillä oli kaksi poikaa ja yksi tytär: Chan Wan Hon (Chen Yun-Han), joka oli Chan Yong-Fan isä, Chan Sun Chu (Chen Sang-Qiao) ja Chan Kit Fong (Chen Jie-Feng), joka on Ng Fu Hangin äiti. Ng Fu Hang on Chan Family Choy Lee Fut johtaja Yhdysvalloissa.

Yiu Chi oli ns. uuden koulukunnan Chan Family Choy Lee Fut  -mestari. Koska valtio ja hallitus muuttuivat kulttuurivallankumouksen takia epäsuotuisiksi taistelulajien kannalta, oli harjoittelu muutettava enemmän salaiseksi ja siitä johtuen myösChan Family Choy Lee Futin  harrastaminen muuttui suljetummaksi. Harjoittelussa painotettiin enemmän liikesarjoja sekä ottelua. Dummy-harjoittelua oli vain harvoille. Suurmestari Chan Yiu Chi kuoli heinäkuun 5. päivä 1965 ja hänen perintönsä siirtyi hänen vanhemmalle pojalleen ja ykkösoppilaalleen Chan Wan Honille.

Chan Wan Hon oli Chan Yiu Chin ensimmäinen poika ja nykyisen Jeung Mun Yun Chan Yong-Fan isä. Sifut Martti Sipilä ja Markku Sipilä ovat olleet etuoikeutettuja saadessaan harjoitella Chan Yong-Fan kanssa yli kaksikymmentä vuotta.

Wan Hon toimi isänsä avustajana monissa Kantonin kouluissa. Hän oli Yiu Chin ykkösoppilas ja hänen taitonsa ja syvä tietämyksensä Chan Family Choy Lee Futista oli täydellistä.  Päivittäiseen harjoittelurutiiniin kului neljä tuntia isänsä Yiu Chin ja isoisänsä Koon Pakin kung fu ”veljien” valvonnassa. Kaikki Yiu Chin oppilaat harjoittelivat Wan Honin johdolla. Wan Hon oli nopea oppimaan sekä toteuttamaan taitojaan. Hän oli tuttu näky toisten taistelulajien harrastajien keskuudessa otellessaan tai jakaessaan tekniikoita heidän kanssaan.

Chan Wan Honin oppilaat opettavat edelleen Kiinassa ja ovat tuottaneet suuren joukon ottelu- ja liikesarja mestareita kuten Won Wai Zhin, joka oli naisten All National Southern Boxing mestari vuosina 84, 85, 86 ja kiersi Jet Lin kanssa promotoimassa tämän ensimmäistä Shaolin-elokuvaa. Toinen Wan Honin oppilas oli Kantonin Wu Shu -järjestön valmentaja 80-luvun lopulla. Wan Hon itse voitti Bak Mo kuen liikesarjalla All China -mestaruuksia 50-luvulla Pekingissä.

Wan Hon oli tunnettu kung fu -piireissä potkuistaan, jotka olivat hänen tavaramerkkinsä. Monien muiden kung fu -taitojen lisäksi Wan Hon käytti hiekkasäkkiä uskottavasti harjoituksissaan potkien säkin kasaan ja pois kannattimiltaan. Hän oli myös taitava wooden dummyissä, jonka vuoksi hänellä oli uskomaton kehon hallinta. Hän sai yhtä tekniikkaa käyttäen oppilaat ja vastustajat jaloiltaan. Wan Hon piti myös vasemman puolen hyökkäyksistä, joten usein vasen käsi tai jalka lopetti hyökkäyksen.

Wan Honin isän, Yiu Chin, kuoltua 1965, Wan Hon jatkoi lajin kehittämistä luomalla Say Low San Saut eli taistelumetodeita/tekniikoita käsille ja jaloille. Näiden tarkoituksen on opettaa oppilaille miten taistella tehokkaasti lyhyessä ajassa. Kulttuurivallankumous aiheutti kuitenkin Kiinassa rajoituksia taistelulajeille. Harjoittelu ei ollut enää julkista vaan tominta muuttui rajoitetummaksi ja siirtyi suljettujen ovien taakse. Wan Hon ymmärsi että hänen täytyi opettaa oppilailleen vahva arsenaali erilaisia hyökkäys- ja puolustustekniikoita käyttäen samalla hyväksi pitkiä ja lyhyitä tekniikoita. Tosi asia on että jalkojen ja kehon paino on aina vähintään kolme kertaa suurempi kuin käsien ja siksi oppilaiden tulisi hyödyntää näitä nopeasti.

“Neljän tien nopeat taistelutekniikat” sisälsivät pitkiä ja lyhyitä taistelutekniikoita kuten myös “kolmen sisäisen portin” ja “kolmen ulkoisen portin” vaihtohyökkäyksiä. Ne sisälsivät myös pitkiä ja lyhyitä taistelutekniikoita aseilla. Wan Hon oli myös testannut metodia ympäri Kiinaa ja Kiinan ulkopuolella useissa sparraus- ja haasteotteluissa eri tyylejä vastaan sekä henkilökohtaisesti että oppilaidensa kanssa. Monet haastajat saivat tuntea nahoissaan Wan Honin jalkatekniikat sekä metodin tehokkuuden. Useista heista tuli myöhemmin Wan Honin oppilaita. Wan Honin suuruus näkyi myös siinä että noina aikoina työläisisillä ei ollut juuri aikaa töittensä lisäksi muihin harrastuksiin. Niinpä Wan Hon ja hänen vanhimmat oppilaansa perustivat tehtaisiin kung fu -kouluja ja vain kahdeksan kuukauden jälkeen heidän tasonsa vastasi useita vuosia harjoitelleita. Sama tehokkuus näkyi Wan Honin oppilaiden opettaessa eripuolilla Kantonia, loistava taistelutaito kehittyi lyhyessä ajassa. Tatä metodia on jatkettu Wan Hon pojan Sifu Chan Yong-Fan toimesta, josta tuloksena on ollut suuri joukko mestaruuksia täykontakti ja kick boxing -turnauksissa. Wan Honin taistelutaidot ovat selvästi nähtävissä tänäpäivänä Yong-Fan opetustyylissä ja hänen oppilaidensa kouluissa Etelä-Kiinassa, Australiassa, Euroopassa, USA:ssa ja Etelä- Amerikassa. Chan Wan Hon ja hänen poikansa Yong-Fa ovat antaneet loistavan mahdollisuuden oppia hieno systeemi mitään pois jättämättä.

Chan Wan Hon oli ns. uuden koulukunnan edustaja. Johtuen Kiinan sisäisistä oloista, harjoittelua ei voitu jatkaa niin avoimesti kuin ennen ja kaikkia systeemiin liittyviä metodeja ei voitu opettaa julkisesti kuten esimerkiksi jongeja. Harjoittelussa keskityttiin enemmän otteluun ja liikesarjoihin. Myös yhteydet moniin Kiinan ulkopuolella oleviin kouluihin katkesi.